Olemme vuokranneet vuodesta 2014

tarinamme

anun asuntovaunu

Syntynyt naisyrittäjän intohimosta pieniin asuntovaunuihin

2014 innostuin vuokraamaan retkeilyautoani ja kaivoin piirongin laatikosta vanhan toiminimeni esiin ja toimintaan. Seuraavana kesänä 2015 vaihdettiin retkeilyauto matkailuautoon, sekä ostettiin vanha Knaus vaunu, joka pian vaihtui upouuteen Poksiin K & K Kiviseltä Tuusulasta. Poksin rinnalle ostettiin joulukuussa vanha Matkaaja. Tasaseen tahtiin vanhempia vaunuja tuli pihaan ja myytiin taas muutaman kesän vuokrauskäytön jälkeen. Pienet vanhat vaunut eivät oikein kestäneet vuokrakäyttöä ja vaihtuvuus kalustossa oli suurta. Matkailuautoja oli rinnalla monta vuotta, mutta niiden käyttökulut eivät olleet sivutoimiselle yrittäjälle järkeviä ja lopulta 2022 vuokra-autoista luovuttiin kokonaan.

Kiviseltä ostettu Poksi kesti erinomaisesti vuokrakäyttöä ja niinpä Pokseja alettiin hankkia lisää. Poksit pitivät hintansa ja olivat helppoja ja näppäriä huoltaa, sekä siirrellä pienellä omakotitalon pihalla.

Ensimmäinen Kivisen Poksin kaveri löytyi Kuopiosta ja oli vanha nostokattoinen 126 Poksi, joka nimettiin Pikku Miinaksi. Pikku Miinan mentyä ostettiin Kiviseltä 2020 uusi nostokattoinen Pikku Poksi ja seuraavana kesänä 2021 kaksi uutta Poksia, Anka ja Enka. Enka Poksi oli NN mallia, joita ei tiettävästi Suomessa ollut aiemmin nähty. Enkassa ei ole vessaa, mutta nukkumaan mahtuu jopa kaksi aikuista ja kaksi lasta. Vuonna 2022 Pikku Poksi vaihdettiin isompaan Poksiin ja nimettiin Inkaksi.

2023 kesällä hankittiin hiukan Poksia isompi täysin sähköinen Weinsberg Caracito vaunu. Vaunu tuli täydentämään pikkuvaunujen sarjaa hiukan paremmin varustein ja niille asiakkaille, jotka eivät halunneet kaasulaitteita käyttää. Kesällä hankittiin myös vanha nostokattoinen Poksi, Pekka. Pekka on tarkoitus kunnostaa kesällä 2024.

Ensimmäinen Kiviseltä ostettu Paula Poksi jäi viimein eläkkeelle  kesäkauden jälkeen ja se myytiin syksyllä eteenpäin.

2024 kesälle on suunnitelmissa taas uuden Poksin osto.

Poksit pitävät pintansa vuodesta toiseen!